Ärtyneen suolen parantaminen, osa 6: Ruokaremontin 1. vuoden kalaruokia

lohipaloja, sitruunaa 1/4 lohko, suolaa, pippuria, tilliä,, voita

Purista kalapaloille sitruunasta tippoja. Ripottele päälle pippuria ja tilliä. Kuumenna voi pannulla lähelle ruskistumista. Purista loput mehut sitruunasta pannulle, heilauta pannua voin ja mehun sekoittumiseksi. Vähennä lämpö puoleen, paista kalapalat. Suolaa, siirrä kalat tarjoiluastiaan. Kaada tilkka vettä pannulle, kiehauta, kaavi paistomaut pohjasta nesteeseen ja liruttele paistoliemi kalan päälle.

siikaa tai kuhaa, sitruunan mehua, maustamatonta tuorejuustoa, ruukkutilliä ja -ruohosipulia, suolaa, pippuria

Laita kalaa uunivuokaan, purista sitruunamehua päälle. Pippuroi ja suolaa kevyesti. Laita päälle reilusti tuorejuustoa ja ruko silputtua tilliä ja ruohosipulia. Paista uunissa 175*, kunnes näyttää kypsältä.

lohifilee, lime tai sitruuna, tilliä, oreganoa, merisuolaa, pippuria

Viiluta lohifilee, purista päälle limen tai sitruunan mehua. Suolaa ja pippuroi, ripota päälle kuivattua tilliä runsaasti. Laita filee pellille leivinpaperin päälle nahkapuoli ylöspäin. Lohen liha säilyy näin mehevänä. Paista 200* , kunnes nahka alkaa kupruilla ruskean rapeana. Ota kala uunista, irrota nahka. Kaavi ruskea rasva pois kalan pinnalta. Se maistuu helposti kalanmaksaöljyltä. Ripottele päälle oreganoa. Voit käyttää kalaa vielä uunissa hetken.

Kokonainen kirjolohi, sitruunan mehua, tilliä, kesäsipulin varsia pilkottuna, suolaa, pippuria, myskikurpitsa, öljyä, suolaa

Laita 200* uuniin kokonainen kirjolohi, jonka sisälle on valeltu sitruunamehua, ripoteltu suolaa ja laitettu runsaasti tilli- ja sipulinvarsisilppua. Kuori myskikurpitsa. Puolita pituussuunnassa, kaavi siemenet pois, kuutioi. Laita uunipellille kalan viereen, pirskota päälle öljyä ja ripottele suolaa. Paista kypsäksi.

6 perunaa, 2 porkkanaa, 300-400 g lohta, puoli purkkia kermaa, laakerinlehti. kokonaisia pippureita muutama, tilliä, ruohosipulia, persiljaa, suolaa, voinokare

Keitä peruna- ja porkkanapalat kypsiksi vedessä, jossa on laakerinlehti ja pippurit. Lisää lohipalat, kypsennä. Lisää yrtit, kerma ja suola. voinokare. Sekoita, anna makujen hetki tasaantua kannen alla.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *