Ärtyneen suolen parantaminen, osa 5: Ruokaremontin 1. vuoden kasvisruokia

Välipala ja iltapala Lisäsin eri marjoista tehdyn marjakeiton ja kiisselin käyttöä. Niitä söin myös jälkiruuaksi. Herkkuhetkinä vatkasin kermavaahtoa päälle. Lisäksi sitruksia, näkkäriä ja marjajogurttia.

Perunoita 3-5, puolikas kukkakaali, kermaa, persiljaa, ruohosipulia, suolaa, pippuria

Kuori, kuutioi perunat pieniksi, keitä hetki vesitilkassa. Lisää kermaa niin, että kasvikset peittyvät. Keitä muhennosmaiseksi, Mausta.

Kukkakaali, pari porkkanaa, kermaa/vettä tai kerma-vesiseosta, persiljaa, ruohosipulia, parmesaaniraastetta mausteeksi, suolaa, pippuria

Silppua kukkakaali paloiksi, varsi ja suojuslehdet mukaan kotimaisesta kukkakaalista. Keitä suolatussa, niukassa vedessä. Raasta porkkanat, laita sekaan kiehumaan. Silppua tuoretta ruohosipulia mukaan. Keitä pehmeäksi, soseuta. Lisää kermaa, vettä tai kerma-vesiseosta, kunnes sosekeiton sakeus on mieleisesi. Lisää parmesaaniraastetta päälle, jos haluat.

Parsakaalia, sitruunaa lohko, voita, suolaa, (meiramia, parmesaaniraastetta halutessasi)

Varren kovemman alaosan voi leikata pois ja säästää sosekeittoihin. Laita parsakaali kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen ja keitä aivan hetki. Kaada vesi pois tai säästä sosekeittoon. Lisää voita nokare ja purista sitruunanlohkosta tippoja päälle. Heiluttele kattilaa niin, että voi ja sitruuna mehustaa kaalit. Ripottele meiramia ja parmesaaniraastetta, jos haluat.

Kotimaisen kukkaja parsakaalin silppua suojuslehdistä, kannoista, varsista sekä porkkanaa ja perunaa pilkottuna maun mukaan, tuoretta persiljaa, meiramia, suolaa, pippuria

Keitä kaikki yhdessä pehmeäksi niukassa vedessä. Soseuta ja mausta. Tilkka kermaa niin halutessasi pyöristää makua.

1 kg raastettua punajuurta, 2 munaa, tilkka kermaa, ruohosipulia, timjamia, suolaa, pippuria

Sekoita kaikki keskenään. Paista voissa lettupannulla miedolla lämmöllä.

Raastettua punajuurta 4-5 kourallista, kermaviilipurkki, kourallinen kaurahiutaleita, muna, fetaa murusteltuna, persiljaa, ruohosipulia, suolaa, pippuria

Sekoita kermaviiliin ensin kaikki muut aineet paitsi punajuuri. Lisää raaste viimeisenä. Paista voissa pannulla lusikoimalla massa pikkupihveiksi. Koostumus on hauras, joten kannattaa paistaa pohja kohtalaisella lämmöllä rapeaksi ennen kääntämistä.

Perunoita kannattaa keittää joskus kahden ruuan annos. Toinen ruoka voisi olla paistettuja perunoita seuraavasti: Puolita keitetyt perunat. Paista perunoihin rapea pinta öljyssä, johon on lisätty paprikajauhetta. Pidä lämpö kohtalaisena, ettei paprikajauhe pala. Jos suolisto kestää jo purjoa, purjosiivujen paisto perunoiden loppuvaiheessa antaa lisämakua. Suolaa ja pippuroi lopuksi.

Porkkana: Paista raakoja, ohuita porkkanansiivuja yhdessä purjosiivujen kanssa. Suolaa ja pippuroi.


Posted

in

by

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *