Aloitusviikon jälkeen lisäsin aamupalalle juustoa ja tomaattia. Edam ja kermajuusto eivät tuntuneet mietoudestaan huolimatta hyvältä, joten etsimisen jälkeen päädyin alppijuustoihin, jotka sopivat aluksi. Päivien mittaan ne tuntuivat kuitenkin liian vahvoilta, ja hintakin oli liikaa. Juustohyllyjä tutkiessani katse osui lapsuuteni Koskenlaskijapaketteihin, ja päätin kymmenien vuosien jälkeen kokeilla juustoa sillä seurauksella, etten muuta enää leivän päälle laittanutkaan.
Makean nälkään lisäsin laktoosittoman marjajogurtin ja pari, kolme palaa tummaa suklaata. C-vitamiinilähteenä marjat tuntuivat liian vahvoilta, mutta sitrukset sopivat.
Vettä join riittävästi. Suun kuivuminen, heikkouden tunne tai äkillinen väsymys johtui aina veden puutteesta.
Ruuanlaittoon lisäsin laktoosittomia maitotuotteita. Kuohukerman valitsin siksi, että se on mahdollisimman puhdas ja lisäaineeton tuote. Lisäksi hyvin pieniä määriä luomujauhelihaa ja kalaa. Käytin luomujauhelihaa, koska se paistui pannulla kuten lapsuudessani, jolloin ruoka oli luonnostaan luomua. Siinä ei ole ylimääräisiä hajuja eikä makuja, eikä nestettä irtoa tarpeettomasti.
Mausteista otin käyttöön suolan lisäksi musta-valkopippuriseoksen pippurimyllyyn sekä paprikajauheen, jota suolisto ilokseni kesti. Yrttimausteista tuli käyttöön persilja, meirami ja ruohosipuli, joka korvasi kielletyn sipulin sekä sopi mietona yrttinä hyvin. Käytin enimmäkseen kuivattuja yrttejä.
Sitruuna korvasi etikkapohjaiset kastikkeet ja maustekastikkeet.
Aamupala: Kauraleipää, voita, juustoa, tomaattisiivu, kahvia puoli kupillista, vettä 2-4 lasillista
Välipala ja iltapala: Mustikkakeittoa, marjajogurttia, sitruksia, näkkäriä ilman ruista
Lämpimät ruuat: Porkkanapihvit, porkkanasosekeitto, peruna-porkkanasurvos uunissa, hyvät lohkoperunat, munakas, tuoresalaatit, jauhelihan ja kalan käyttö


Ruuat tein kahdelle. Ruoka-aineiden määriä vaihdellen ja suhteita muutellen saa samasta ruuasta eri makuista, samoin mausteiden suhteita vaihdellen.
Porkkanapihvit
Porkkanaraastetta 3-4 kourallista, kermaviilipurkki, kaurahiutaleita kourallinen, muna, persiljaa, ruohosipulia, suolaa, pippuria
Sekoita kermaviiliin mausteet, muna, kaurahiutaleet (murskaa hieman kourassa) ja porkkanaraaste. Nostele lusikalla paistinpannulle kasoja, litistä, paista. Voita paistamiseen, kohtalainen lämpö. Voi myös paistaa uunissa leivinpaperin päällä, 225*.
Porkkanasosekeitto
Kuorittuja, pilkottuja porkkanoita ja perunoita suhteessa 2/3 ja 1/3, kuohukermaa, meiramia, persiljaa, suolaa
Keitä porkkanat ja perunat kypsiksi niukassa vedessä. Soseuta keitinveteen, ohenna tarvittaessa keitetyllä lisävedellä. Suolaa, mausta reilusti yrteillä. Pyöristä makua kermalla. Anna hautua kannen alla hetki makujen tasaantumiseksi.
Peruna-porkkanasurvos uunissa
Perunoita 6-7, porkkanoita 2-3, kerma-vesiseosta, voinokare, ruohosipulia, persiljaa, suolaa, pippuria
Keitä kuoritut ja pilkotut perunat ja porkkanat niukassa vedessä kypsiksi. Ota keitinvesi talteen. Survo kasvikset. Lisää kermaa keitinveteen maun mukaan ja kaada survokseen niin, että tulee löysä muusi. Lisää voinokare ja mausteet, sekoita. Kaada uunivuokaan, paista 225* kunnes pinta on kypsän ruskea.
Hyvät lohkoperunat
Perunoita haluamasi määrä, öljyä, suolaa, pippuria, paprikajauhetta
Pese perunat harjalla, lohko veneiksi kulhoon. Lorauta päälle öljyä, ripottele mausteet maun mukaan. Sekoita hyvin. Paista pellillä leivinpaperin päällä uunissa 225* kauniin ruskeiksi, rapeapintaisiksi.
Munakas
4 munaa, 4 rkl kuohukermaa, runsaasti tuoretta persiljaa ja ruohosipulia silputtuna, ripaus suolaa ja pippuria
Sekoita aineet kevyesti sekaisin. Ruskista voita pannulla, kaada munakasmassa siihen. Kokoile massaa reunoilta keskiosaan harvakseltaan, kunnes munakas on kokonaan hyytynyt. Käännä lastalla puolet munakkaasta toisen puoliskon päälle.
Tuoresalaatin vaihtoehdot
Tuoretta kurkkua, tomaattia, lehtisalaattia
Jauhelihan ja kalan käyttö
Kurkkusilppua ja tomaattisilppua salsan tapaan ensin kumpikin erikseen, sitten yhdistettynä. Lehtisalaattia yksin ja yhdessä kurkun ja tomaatin kanssa
Jauhelihaa paistoin oliiviöljyssä tai voissa murusiksi pannulla tai taputtelin pihveiksi. Mausteina paprikajauhe, pippuri, suola. Kalaa paistoin pannulla voissa tai haudutin uunissa sitruunalla, pippurilla ja suolalla maustettuna.
Vastaa