Toisen vuoden alkaessa huomasin laittavani melko lailla samanlaista ruokaa kuin lapsuudessani, jolloin kaikki oli lähiruokaa, suomalaista ruokaa, yksinkertaista ja hyvää arkiruokaa: laatikoita, keittoja, puuroa, perunaa ja kastiketta, porkkanaa, puolukkaa, kalaa ja harvoin kokolihaa, jota laitettiin sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Vellien keittämisestä en innostunut.
Yllättävä huomio verrattuna aiempaan ruuanlaittooni oli, että ns. terveellinen ruoka ei välttämättä ole itselle sopivaa ruokaa. Ja toisaalta pahiksena pidetty vehnä puolestaan sopi kotimaisena luomutuotteena oikein hyvin.
Olin jo tottunut sosiaalisessa kanssakäymisessä viemään omat ruokani kylään tai kertomaan, mitä voin syödä. Tarjouduin myös valmistamaan omat ruokani. Ravintolaruokailu ei houkuttanut, koska sain vatsani yleensä kipeäksi . Buffetit olivat paras vaihtoehto niille muutamille ulkoruokailun kerroille. Sieltä löytyi yleensä 2-4 syötävää.
Kahvilakäynnit virkistäytymiskeinona olivat mahdollisia, kun lakkasin haikailemasta vitriinien leivonnaisten perään. Pelkkä kahvi ja tee oli aivan hyvä. Ja tulihan sekin päivä, vaikken tässä vaiheessa sitä tiennyt, että saatoin nauttia kahvin kanssa makean leivonnaisenkin.
Aamu- väli- ja iltapala
Aamupalalla edelleen kuppi kahvia ja tomaattijuustoleipää. Tässä vaiheessa pystyin jo syömään pelkkiä marjojakin, joten niin halutessani nautin myös pari-kolme ruokalusikallista mustikkaa, herukkaa tai muutaman mansikan, kotimaisina pakastemarjoina tai kesällä tuoreina.
Välipalalla, joka muotoutui päiväteeksi, pala leipää ja joskus kuivakakkua sen jälkeen, kun olin kokeillut vehnän sopivuuden.
Iltapalalla näkkäriä, joskus juustoa, ja jokin sitrushedelmä. C-vitamiinilla tuntui olevan illalla rauhoittava vaikutus, mikä yllätti, sillä olin oppinut ajattelemaan C-vitamiinin virkeysvitamiinina.
Jogurtit, marjakeitot ja -kiisselit olivat siirtyneet lähes kokonaan jälkiruuiksi.
Ruuanlaitto
Kotimaisten tuotteiden puhtaus ja sopivuus elimistölleni oli selvä. Luomua sen ei välttämättä aina tarvinnut olla.
Maitotuotteet
pysyivät laktoosittomina. Poikkeuksena oli keitetty täysmaito tai kevyt luomumaito uunipuuroissa, riisipuurossa tai kalakeitossa. Laktoositon kuohukerma ruuanlaitossa tuntui edelleen sopivalta. Kasvispohjaisia kermoja en kokeilua pitemmälle käyttänyt paitsi punajuuriruuissa kaurakermaa, joka tuntui hyvältä parilta punajuuren kanssa.
Liharuokana
oli broileria, kanaa tai lammasta. Broilerin paistileikkeet ja maalaiskanan palat tuntuivat sopivilta. Punaisen lihan kokeilu lähti liikkeelle kotimaisen savukasslerin ja pekonin kokeilusta. Tuntuma siitä, että tämä olisi sopivaa, yllätti, koska nämä ovat käsiteltyjä lihoja. Tuntuma osoittautui oikeaksi. Näiden tuotteiden etu oli myös siinä, että vähäinen määrä antoi ruokaan uutta, hyvää makua.
Kalaruuat
tein kotimaisesta kalasta. Kirjolohi oli koostumukseltaan kiinteälihaista ja maultaan puhdasta verrattuna ulkomaiseen loheen, jossa välillä maistui rehu.
Kasvisten
käyttöä laajensin yksi uusi kotimainen kasvis kerrallaan. Kausikasvikset hyödynsin tähän tarkoitukseen. Purjon otin maustekäyttöön, koska sen vihreä osa säästeliäästi käytettynä tuntui mukavalta vaihtoehdolta ruohosipulin asemesta. Juhlahetki oli se, kun suikaloin raakaa porkkanaa vihreän salaatin päälle, ja vatsani kesti sen. Jatkoin raa’an porkkanapalan syömistä useampana päivänä viikossa, koska se tuntui myös pitävän suolen toiminnan kunnossa.
Luomukasvisliemikuutio ilman valkosipulia keiton maustamisessa sopi harvoin käytettynä.
Vehnän ja sokerin
käytön kokeilu toi ilahduttavia tuloksia. Valitsin aamupalaleiviksi myös vehnää sisältävää – se sopi, jos vehnä oli hyvälaatuista. Mikä sitten oli hyvälaatuista, sen kertoi vatsa. Kotimaisesta viljasta leivottu oli ehdottomasti parasta. Ja parhaan leivän tuoteseloste oli hyvin yksinkertainen: nestettä, jauhoja, suolaa.
Koska siedin vehnää, tiesin voivani leipoa, myös leivonnaisia makeannälkään, jos sokeri ei aiheuttaisi ongelmia. Valitsin hyvälaatuisen sokerin, ensin luomuna, myöhemmin kotimaisena taloussokerina, joka oli vähintään yhtä hyvää ja myös halvempaa. Lisäksi kotimaisia luomumunia, luomuvehnäjauhoja ja luomuperunajauhoja – ja niin syntyi herkullinen sitruunakakku tai tiikerikakku. Mitä arjen onnea saada kakkupala päiväteellä tai jälkiruokana! Pullan leipominen sen sijaan aiheutti kuplintaa vatsassa. Ymmärsin sen johtuvan hiivan ja sokerin yhdistelmästä. Sillä leivinjauho nostatusaineena ja sokeri kuivakakuissa ei aiheuttanut samaa ongelmaa.
Pastan ja riisin
kokeilu meni hyvin. Pasta sopi paremmin, varsinkin italialaisen pastan vehnä oli hyvää ja tietysti myös kotimainen luomumakaroni. Riisikin tuntui kohtuulliselta sulateltavalta, mutta halusin käyttää sitä huomattavasti harvemmin kuin pastaa. Parhaat riisit olivat italialaisvalmisteiset.
Näillä eväillä menin kohti ruokaremontin toisen vuoden loppupuolta, jolloin aloin kokeilla vältettäviä ja kiellettyjä ruoka-aineita.
Vastaa